KLONDYKE

TOIMITILAT YRITYKSELLESI

HISTORIA

Klondyke-talo on historiallinen entinen teollisuusrakennus Keravalla.
Talon paikalla sijaitsi Suomen ensimmäinen sementtitehdas vuodesta 1869.
Nykyisen rakennuksen ensimmäiset osat valmistuivat 1913 sementtitehtaan paikalle ensimmäiseen maailmansotaan jalkineita valmistaneen Oy Nahkimo Ab:n käyttöön.

Tehdasrakennukset siirtyivät vuonna 1927 Savion Gummitehdas Oy:lle.
Rakennusta laajennettiin 1920-luvulta 1950-luvulle useaan otteeseen ja moneen ilmansuuntaan niin, että tehtaan vanhimmat osat jäivät uudempien siipirakennusten sisään. Rakennus toimi kumitehtaana vuoteen 1985 saakka, loppuaikoina Nokian eli entisen Suomen Gummitehtaan omistuksessa.

Vuonna 1985 kiinteistö siirtyi Nokialta kiinteistösijoitusyhtiö Keravan Klondyke Oy:lle, joka alkoi kehittää rakennuksen toimintoja. Arkkitehtien Hannu Kiiskilä ja Harri Hagan suunnitelmien mukaan saneeratun rakennuksen sisätilat uudistettiin vapaa-ajankeskukseksi ulkoasun säilyessä hillittynä.
1990-luvulle tultaessa talossa toimivat Keravan kauppaoppilaitos, Vankeinhoidon koulutuskeskus ja joulukuussa 1990 avattu Keravan taidemuseo.
Helmikuussa 1991 avattiin sisähuvipuisto Fanfaari, sittemmin Planet FunFun.

AIKAJANA

1913- 1927 valmistettiin jalkineita maailmansotaan
1927–1985 kiinteistössä toimi kumitehdas
1990–2012 Keravan taidemuseo
1990–1994 sisähuvipuisto Fanfaari, sittemmin Planet FunFun
1990-luvun keskivaiheilta lähtien Klondyke-talossa on ollut kuvataiteilijoiden työtiloja.
Tänä päivänä Klondykessa on vuokralla laaja kirjo (70) eri alan yritystä, joista suurimmat ovat Ammattiopisto Careeria, Artistiasu, Kentonec, Sopimuskotija Salibandyseura Black Birds.